Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuuksien materiaaleissa toistuva kuva: Pimeässä on kynttilä, jonka ympärillä kädet.

Päihdejärjestöt huolissaan huumekuolemista – jokaisen luvun takana on jollekin tärkeä ihminen

Suomi on kärkisijalla alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Euroopassa. Tämä käy ilmi Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA:n huumeraportista, joka julkaistiin kesäkuussa 2022. Huumeiden käytön aiheuttamien haittojen ja huumekuolemien määrä on kasvanut Suomessa erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Päihdealan järjestöt ovat huolissaan synkästä kehityksestä. “Huumeisiin kuolleiden läheisten kohtaamisissa nousee esiin, että yhä nuoremmat ovat kuolleet huumeisiin. Minuun ottaa yleensä yhteyttä äiti, vaikka suru koskettaa montaa muutakin. Sururyhmiä tarvittaisiin myös muille perheenjäsenille ja ystäville”, Irti Huumeista ry:n huume- ja läheistyönvastaava Mira Reponen sanoo.

Reposen mukaan huumeisiin kuolleiden läheisten kertomukset ovat niin rankkoja, etteivät muut sururyhmäläiset välttämättä kestäisi kuunnella niitä. Siksi huumeisiin kuolleiden läheisille tarvitaan omia sururyhmiä. Palautteissa omaiset ovat kertoneet, että päihteistä johtunutta kuolemaa pidetään vähempiarvoisena.

Jokaisen tilastossa näkyvän huumekuolemaluvun takana on ihminen, joka on jollekin tärkeä – lapsi, sisko tai veli, äiti tai isä, kumppani tai ystävä. Lähipiirille päihdekuolema tuottaa usein moninaisia tunteita, kuten surua ja tuskaa, häpeää ja riittämättömyyttä.

“Ystävä kutsui mukaansa juhliin, mutta en mennyt. Halusin pysyä erossa huumeista. Jos olisin mennyt, hän voisi olla elossa. Uskoin pitkään, että olen osasyy siihen, että häntä ei enää ole”, kertoo huumeiden käytöstä toipuva Iina (nimi muutettu). 

Huumekuolema on aina liian varhainen kuolema, ja sen ehkäisemiseksi olisi tehtävissä paljon. THL on laatinut huumekuolemien ehkäisyn Suomen mallin. Se esittelee tehokkaita menetelmiä, joiden käyttöä tulisi Suomessa edistää. Myös päihdealan järjestöt näkevät mallin tärkeänä työkaluna, joka tulisi ottaa tueksi poliittiseen päätöksentekoon. Järjestöt peräänkuuluttavat monipuolista palveluverkostoa, joka tarjoaa tukea erilaisiin yksilöllisiin tarpeisiin niin ehkäisevän, kuntouttavan kuin haittoja vähentävänkin työn keinoin. Tukea täytyy olla saatavilla nopeasti ja helposti.

 

Tietoa huumekuolemista Suomessa

  • Väestön kokoon suhteutettuna Suomessa tapahtuu eniten nuorten, alle 25-vuotiaiden huumekuolemia Euroopassa.
  • Huumeisiin kuollaan yli kymmenen vuotta nuorempana kuin Euroopassa keskimäärin.
  • Vuonna 2021 huumemyrkytyskuolemia tapahtui 206. Kuolleista 60 oli alle 25-vuotiaita.

 

Perinteinen Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 8.11.2022 klo 18. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Irti Huumeista ry, Tukikohta ry, Stop Huumeille ry, KRAN rf, A-klinikkasäätiö, EHYT ry, EPT-verkosto, Sininauhaliitto, Myllyhoitoyhdistys ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta.

Huumeisiin kuolleiden tai päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea pyhäinpäivän tienoilla. Tänä vuonna tilaisuuksia järjestetään ainakin 18 paikkakunnalla. Lisätietoa tilaisuuksista: https://www.vaiettumenetys.fi/muistotilaisuudet/

Päihteisiin kuollutta läheistä voi muistaa myös virtuaalisesti sytyttämällä tähden hänen muistokseen tai kirjoittamalla muistokirjoituksen: https://www.vaiettumenetys.fi/

Sosiaalisessa mediassa käytössä ovat seuraavat hashtagit: #muistotilaisuus #huumekuolema #vaiettumenetys #minnesstund #drogdöd

 

Yhteyshenkilöt: 

Ron Furman, toiminnanjohtaja, Tukikohta ry, p. 040 820 2564

Mira Reponen, Huume- ja läheistyönvastaava, Irti Huumeista ry, p. 050 371 3466

ruotsiksi: Mette Strauss, verksamhetsledare, KRAN rf, tfn: 050 410 7001

 

Tiedotteen lähettäjät:

EPT-verkosto

Tukikohta ry

Irti Huumeista ry

EHYT ry

Myllyhoitoyhdistys ry

Sininauhaliitto

KRAN rf

A-klinikkasäätiö

Stop Huumeille ry

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Kirkko Turussa ja Kaarinassa

Rovalan Setlementti ry

Porvoon suomalainen seurakunta

Elämäni Sankari ry

Siilinjärven kunnan ehkäisevä päihdetyö

Siilinjärven seurakunnan diakoniatyö

Nuorten Ystävät ry, päihdetyön yksikkö Verto (Oulu)

Katukilta-hanke / Tampereen A-Kilta ry

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry

YAD Youth Against Drugs Ry

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

Nurmon Sininauha ry

VIKTO ry

Ehkäisevä päihdetyö, A-klinikka Oy, Hämeenlinna

Kris ry Satakunta/Rauma

Rauman seurakunta

Kakspy ry, perhe- ja läheistyö

Kaakkois-suomen Sininauha, Raiteilla-hanke

Kouvolan seurakunta

Lue seuraavaksi

Kannanotto: Päihde- ja mielenterveysjärjestöt vaativat hallitusta perumaan järjestöihin kaavaillut leikkaukset

9.4.2024

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt ilmaisevat syvän huolen hallituksen suunnitelmista leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia. Järjestöjen toimintoihin esitetään massiivisia 100 miljoonan euron leikkauksia lähivuosina. Toteutuessaan leikkaukset vaarantavat järjestöjen toimintaedellytykset ja kyvyn toteuttaa tärkeää työtään. 

Haemme palveluohjaajaa!

8.4.2024

Haemme palveluohjaajaa työskentelemään Tukikohdan SATU-toiminnassa. Toiminnassa tarjotaan tukea sairaalahoidon rinnalle sekä sairaalajakson jälkeiseen arkeen. Palveluohjaajan tehtävään kuuluu mm. kasvokkaista asiakastyötä, työparityöskentelyä vertaisohjaajan kanssa, asiakkaiden saattamista palveluiden piiriin, verkostoyhteistyötä ja toiminnan kehittämistä yhdessä tiimin kanssa. Haku päättyy 30.4.2024.