Päihdepalveluiden saatavuus kuntoon! Järjestöt kuntien kumppanina.

Tukikohdan kuntavaalitavoitteet 2021

Päihdepalveluiden saatavuus kuntoon

Huumeiden käyttö ja haitat ovat lisääntyneet merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Huolestuttavan kehityskulkun katkaisemiseksi tarvitsemme nopeampaa hoitoon pääsyä ja hoidon tarpeen arviointijaksoja.

Hoitoon pääsyn tulee olla oikea-aikaista: hoitoa tulee saada viipymättä, kun halu siihen syntyy. Tällä hetkellä hoitoon pääsy voi kestää pahimmillaan jopa kuukausia. Hoitoon pääsyn jähmeys johtaa ongelmien syvenemiseen. Palveluiden ulkopuolella oleminen lisää huumeiden käytöstä aiheutuvien haittojen, kuten huumekuolemien, riskiä.

Myös päihteitä käyttävien ihmisten läheisille tulee olla tarjolla tukipalveluita.

Tarvitsemme saumattomia hoitopolkuja. Apua hakevien tai saavien ihmisten ei tule joutua järjestelmän tai palveluiden väliinputoajaksi. 

Nykyisen päihdehoitojärjestelmän vahvistamisen lisäksi tarvitsemme uudenlaisten haittoja vähentävän työn menetelmien pilotointia ja käyttöönottoa. Näitä ovat muun muassa huumeiden valvotut käyttötilat ja ainetunnistus.

Tarvitsemme kokonaisvaltaisia palveluita, jotka vastaavat erilaisiin avun ja tuen tarpeisiin. Ehkäisevä päihdetyö, haittoja vähentävä työ ja kuntouttava päihdetyö eivät ole erillisiä työmuotoja, vaan laaja kokonaisuus, jossa erilaiset työmuodot täydentävät toisiaan. 

 

Järjestöt kuntien kumppanina

Järjestöt toimivat siltoina palvelujärjestelmän ja ihmisten välillä. Toiminnan kautta tavoitetaan ihmisiä, jotka usein jäävät sosiaali- ja terveyspalveluiden ulottumattomiin. Ihmisiä tuetaan erilaisissa elämän solmukohdissa ja heidän arjessaan. 

Järjestön osaaminen ja järjestötyön arvo tulee tunnistaa nykyistä paremmin. Järjestöjen toimintaa ei tule nähdä kulueränä, vaan sosiaali- ja terveyspalveluiden välttämättömänä täydentäjänä. Järjestöt tulee ottaa mukaan kunnalliseen päätöksentekoon entistä vahvemmin. Palveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa on tehtävä tavoitteellista yhteistyötä kuntien, päättäjien, järjestöjen ja palveluiden käyttäjien kesken. 

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen rahoitus eli kuntien järjestöavustusten jatkuvuus tulee turvata. 

Lue seuraavaksi

Näkökulma: Miksi pitkäaikainen kuntoutus on tarpeen vakavasta päihderiippuvuudesta toipumisessa?

13.3.2024

Päihderiippuvuudesta toipuminen on prosessi, johon kuuluu monia erilaisia vaiheita – senkin jälkeen, kun päihteiden käyttö on jo päättynyt. Muutos tapahtuu hitaana prosessina. Pitkä kuntoutus kattaa vain pienen siivun koko matkasta, mutta sen aikana on mahdollisuus tarkastella omaan toipumiseen liittyviä muutosvaiheita sekä nähdä myös toisten läpikäymiä muutosprosesseja.

Yhdessä tekemisen kautta syntyy onnistumisen kokemuksia – “Onneksi on tällaisiakin paikkoja”*

29.2.2024

Tukikohdan Kynnyksetön vapaaehtoistoiminta tarjoaa päihteitä käyttäville ihmisille mielekästä tekemistä ja puuhaa päiviin. Päihteettömän tekemisen kautta asiakkaat saavat pienen pysähdyksen arkeen ja hetkellistä välimatkaa käyttöympyröihin. Lue blogista lisää!