muistotilaisuus2020_kuva1

Huumekuolema koskettaa vuosittain tuhansia läheisiä – ”Sitä joutuu seuraamaan vuosikausia lapsensa taistelua riippuvuutta vastaan”

Huumekuolema on inhimillinen tragedia, joka koskettaa vuosittain tuhansia läheisiä. Menetys vaikuttaa läheisten jaksamiseen ja arjessa selviytymiseen. Yksi läheisensä menettäneistä on äiti, jonka poika menehtyi huumeiden käytön vuoksi vain 27-vuotiaana.

– Ei kukaan vanhempi halua joutua hautaamaan lastaan. Huumeisiin lapsensa menettäneen tuska on suuri. Sitä joutuu ensin seuraamaan vuosikausia lapsensa taistelua riippuvuutta vastaan ilman, että pystyy auttamaan tätä. 

Pyhäinpäivän tienoilla eri puolilla Suomea järjestetään Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuuksia. Tilaisuuksissa sytytetään kynttilät edesmenneiden läheisten muistoksi. Koska huumekuolemaan liittyvä suru on usein vaiettua, muistotilaisuudet ovat monelle ainoita paikkoja, joissa he voivat surra läheistään yhdessä muiden saman kokeneiden kanssa.

– Moni läheisistä kokee saavansa osakseen syyllistämistä ja paheksuntaa. Huumekuoleman kohdanneen läheisen tueksi kunnissa ei ole tarjolla riittävästi sururyhmiä. Huumekuolemiin liittyy tunteiden ristiriitaa, kuten häpeää, surua ja ahdistusta. On tärkeää, että menetyksen kokeneet voivat käydä kokemuksiaan läpi ammattilaisen kanssa, sanoo Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka.

Huumekuolemat ovat ennenaikaisia ja ehkäistävissä – Palveluiden ulkopuolelle jääminen lisää kuolemanriskiä

Huumekuolemien määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Kuolemien kasvava suunta huolestuttaa päihdetyötä tekeviä järjestöjä. Suurin osa huumekuolemista olisi ehkäistävissä. Päihdepalveluiden piirissä arvioidaan nykyisin olevan vain murto-osa niistä ihmisistä, jotka hyötyisivät palveluista. On todettu, että huumeita käyttävät ihmiset saavat apua ongelmiin liian myöhään.

– Ihmisarvoiseen elämään kuuluu oikeus hoitoon sitä pyydettäessä. Päihdepalveluiden saatavuudessa ja laadussa on Suomessa suuria kunta- ja kaupunkikohtaisia eroja. Hoitoon pääsyä tulee nopeuttaa, sillä palveluiden ulkopuolelle jääminen sekä pitkät jonotus- ja arviointiajat lisäävät kuolemanriskiä. Myös hoitojaksojen tulisi olla pidempiä, sanoo päihdetyötä tekevän KRAN rf:n toiminnanjohtaja Mette Strauss.

– Nopealla reagoimisella saisimme estettyä monta turhaa kuolemaa. Olennaista on, että hoitoon pääsyn ja palveluiden perusta saadaan kuntoon. Asiakkaat tulee kohdata kunnioittavasti ja heidän luottamustaan palvelujärjestelmään tulee vahvistaa. Kuntouttavia ja haittoja vähentäviä palveluita tulee kehittää yhdessä, ei erikseen. Uudet keinot, kuten huumeiden valvotut käyttötilat, olisivat kokeilun arvoisia ja ne tulisi sijoittaa terveysneuvontapisteiden ja matalan kynnyksen toimipaikkojen yhteyteen, sanoo Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman.

Tilastotietoa huumekuolemista

  • vuonna 2019 huumeiden ja lääkkeiden yliannostukseen kuoli 189 henkilöä. Yliannostuskuolemien määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2005, jolloin kuolemia oli 72. (THL, Oikeustoksikologiayksikkö.)
  • vuonna 2018 huumeisiin liittyviä kuolemia oli kaiken kaikkiaan 261, mikä oli 61 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Luvussa on huomioitu myrkytyskuolemien lisäksi myös itsemurhat sekä huumeiden pitkäaikaiskäytöstä aiheutuneet kuolemat. (Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus)

Perinteinen Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 3.11.2020 klo 18.00. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Tukikohta ry, Irti Huumeista ry, Stop Huumeille ry, KRAN rf, EHYT ry, EPT-verkosto, Sininauhaliitto, A-klinikkasäätiö, Myllyhoitoyhdistys ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. 

Huumeisiin kuolleiden tai päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään valtakunnallisesti ainakin 18 paikkakunnalla. Lisätietoa eri paikkakunnilla järjestettävistä tilaisuuksista:vaiettumenetys.fi/muistotilaisuudet-2020

#muistotilaisuus #huumekuolema #pysäytäturhakuolema

Läheistään voi muistaa myös virtuaalisesti sytyttämällä hänen muistokseen tähden ja kirjoittamalla muistokirjoituksen osoitteessa vaiettumenetys.fi

Allekirjoittajat

Tukikohta ry

Irti Huumeista ry

Myllyhoitoyhdistys ry

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Stop Huumeille ry

A-klinikkasäätiö

KRAN rf
Sininauhaliitto

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Rovalan Setlementti ry, Osallisuuskeskus OODI

Kotka-Kymin seurakunta

Järvenpään seurakunta

Vaajakosken Suvanto ry

Kuumakillat.fi

Haminan seurakunta

Hyvinkään seurakunnan diakoniatyö

ViaDia Lahti ry

ViaDia ry

Porin seurakuntayhtymä

Porin Sininauha ry

Lahden ensi- ja turvakoti ry, Pidä kiinni Jannika

Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki WERKKO ry

Vantaan seurakunnat/päihdetyö

Kaakkois-Suomen Sininauha ry

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Mette Strauss, toiminnanjohtaja, KRAN rf
puh. 050 410 7001
mette.strauss@kran.fi

Läheisten haastattelupyynnöt:
Birgitta Suorsa, viestintäpäällikkö, Irti Huumeista ry
puh. 040 620 3178
birgitta.suorsa@irtihuumeista.fi

Lisätietoja huumekuolemista:
Pirkko Kriikku
Oikeuskemisti (kuolemansyynselvityksen toksikologia, huume- ja lääkeainetestaus)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
puh. 029 524 8054
pirkko.kriikku@thl.fi

Lue seuraavaksi

Kannanotto: Päihde- ja mielenterveysjärjestöt vaativat hallitusta perumaan järjestöihin kaavaillut leikkaukset

9.4.2024

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt ilmaisevat syvän huolen hallituksen suunnitelmista leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia. Järjestöjen toimintoihin esitetään massiivisia 100 miljoonan euron leikkauksia lähivuosina. Toteutuessaan leikkaukset vaarantavat järjestöjen toimintaedellytykset ja kyvyn toteuttaa tärkeää työtään. 

Haemme palveluohjaajaa!

8.4.2024

Haemme palveluohjaajaa työskentelemään Tukikohdan SATU-toiminnassa. Toiminnassa tarjotaan tukea sairaalahoidon rinnalle sekä sairaalajakson jälkeiseen arkeen. Palveluohjaajan tehtävään kuuluu mm. kasvokkaista asiakastyötä, työparityöskentelyä vertaisohjaajan kanssa, asiakkaiden saattamista palveluiden piiriin, verkostoyhteistyötä ja toiminnan kehittämistä yhdessä tiimin kanssa. Haku päättyy 30.4.2024.