Väylä-ryhmä_syksy25

Väylä-ryhmä tukee päihteettömän elämän alkua – tule mukaan maksuttomaan ryhmään!

Väylä-ryhmä tarjoaa mielekästä tekemistä ja tukea päihteettömyyden alkuvaiheeseen. Ryhmässä saat tukea arjen hallintaan ja päihteettömyyteen, tulevaisuuden suunnitteluun sekä omien tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen. Tavoitteena on, että ryhmästä saamasi tiedon ja tuen avulla päihteettömyyden edellytykset vahvistuvat.

Väylä-ryhmä sopii hyvin esimerkiksi ennen tai jälkeen vieroitushoidon, kuntoutuspaikkaa odottaessa tai korvaushoidon rinnalle. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa noin kuuden viikon ajan.

MITÄ VÄYLÄ-RYHMÄSSÄ TEHDÄÄN?

Tiistaisin Väylässä on ryhmäpäivä, jolloin keskustellaan esimerkiksi hyvinvoinnista, päihteettömän elämän eri osa-alueista sekä työskennellään identiteetin ja itsetunnon vahvistamisen parissa. Torstaisin on toimintapäivä, jolloin käymme tutustumassa päihteettömiin harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Ryhmäpäivinä tarjoamme aamupalan ja lounaan, toimintapäivinä kahvit.

MITEN PÄÄSEN MUKAAN?

Ryhmään hakeudutaan haastattelun kautta. Osallistuminen on maksutonta. Ryhmä kokoontuu Helsingin Itä-Pasilassa osoitteessa Opastinsilta 8 B, 6. kerros. 

Seuraava ryhmä on 19.8.2025-25.9.2025. Ryhmässä on vielä tilaa, joten hae rohkeasti mukaan ottamalla yhteyttä ryhmän ohjaajiin:

Stefan Kyburz
ohjaaja
puh. 045 892 1289
stefan.kyburz@tukikohta.org

Tiina Karhula
ohjaaja
puh. 044 241 2828
tiina.karhula@tukikohta.org

 

Lue seuraavaksi

Yliannostuksiin kuoli viime vuonna yli 200 ihmistä – “suurin osa kuolemista olisi ehkäistävissä“

28.10.2025

Huumemyrkytyksiin eli huumeiden yliannostuksiin menehtyi Suomessa viime vuonna 209 ihmistä. Heistä viidesosa oli alle 25-vuotiaita nuoria. Päihdealan järjestöt vaativat nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä huumekuolemien ehkäisemiseksi.

Addiktum koulutus Oy ja Tukikohta ry järjestävät yhteisen tapahtuman

23.10.2025

Addiktum koulutus Oy ja Tukikohta ry järjestävät yhteistyössä Valtakunnalliset haittojen vähentämisen ja terveysneuvonnan päivät.