”Uuteen palveluun oli helppo siirtyä tutun järjestön sisällä” – Tukikohdan palvelukokonaisuus asiakkaan näkökulmasta

“Mitä kuuluu?” kysyi Tukikohdan työntekijä Mikalta* Avoimet ovet -kohtaamispaikassa. Lyhyessä kohtaamisessa esitetty kysymys oli tärkeä päihteitä käyttävälle Mikalle: “Kysymys loi tunteen siitä, että minulla onkin jotain väliä. Se loi uskoa ja toivoa.”

Kohtaamispaikassa käyminen laski kynnystä osallistua myöhemmin myös Tukikohdan päihdekuntoutusohjelma Jälkipolkuun. “Oli helpompi mennä, kun oli saman järjestön palvelu ja tuttuja ihmisiäkin”, Mika perustelee.

Myös Jälkipolussa oli tapana kysyä kuulumisia. Ryhmämuotoinen toiminta alkoi aina kuulumiskierroksella. Ensimmäiset pari kuukautta Mika vastasi aina “Ihan hyvää.” Eräänä päivänä työntekijä kysyi yllättäen: “Milloin sä, Mika, kerrot oikeasti, mitä sulle kuuluu?” Se oli käänteentekevä hetki: “Toisaalta se synnytti vastareaktion, mutta toisaalta tuntui todella kivalta, kun joku kysyi ja haastoi”, Mika muistelee.

Hyväksytyksi tulemisen ja onnistumisen kokemuksia

Aluksi Mika koki vieraille ihmisille itsestään puhumisen todella vaikeaksi ja pelottavaksi. Jälkipolusta löytynyt vertaistuki osoittautui kuitenkin hyödylliseksi: kun muut kertoivat omista ongelmistaan, Mika oivalsi, että muillakin oli samanlaisia ongelmia. Myös suhde työntekijöihin muodostui Mikalle erittäin tärkeäksi. Hän koki, että Jälkipolun työntekijät olivat asiakkaiden kanssa samalla puolella ilman vastakkainasettelua. “Jälkipolku oli turvallinen ympäristö, jossa tulin hyväksytyksi omana itsenäni hyvine ja huonoine puolineni, ja sain opetella luottamaan ihmisiin”, Mika kertoo.

Jälkipolun kuntoutusohjelmaan sisältyi myös päihteettömiin vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin tutustumista. “Kun oli käyttänyt parikymmentä vuotta, ei edes tiennyt, mistä tykkää. Ryhmässä oli matalampi kynnys kokeilla uutta, esimerkiksi taidenäyttelyä, kuntosalia tai kiipeilyä. Yhteinen vapaa-ajan toimintojen kokeilu antoi kokemuksen siitä, että selvin päin voi tehdä asioita ja ne voivat olla kivoja”, Mika kertoo.

Jälkipolku toi Mikan elämään rutiineja ja rytmiä. “Kun lähti kotoa, oli joku päämäärä, mihin oli menossa. Jos päihteitä käyttävä tuttu tuli kadulla vastaan, oli helpompi kieltäytyä tarjotuista päihteistä, kun oli päämäärä, minne oli menossa. Jälkipolussa opin myös toimintamalleja tilanteisiin, joissa tekee mieli käyttää.”

Retkahdusta ei tarvitse hävetä

“Retkahdin kuitenkin monta kertaa”, Mika kertoo. “Käyttäessä muistelin Jälkipolkua ja mietin, että minulla olisi voinut olla elämä. Koin suurta häpeää, että taas kerran epäonnistuin. Jälkipolun kokemus oli merkittävänä taustalla ja antoi toivoa, mutta kynnys hakeutua takaisin oli korkea. Tuntui, että olin pettänyt muut ihmiset.”

Kun Mika palasi takaisin Jälkipolkuun, hänet otettiin iloisin mielin vastaan. “Jälkipolussa opin ajattelemaan, että retkahduksesta ei tarvitse kokea häpeää. Se kuuluu addiktiosairauden luonteeseen. Tärkeämpää on se, kuinka toimii sen  jälkeen”, Mika kertoo.

Uusia tulevaisuudennäkymiä

Jälkipolun jälkeen Mika osallistui Tukikohdan Suunta-kurssille, joka on työ- ja opiskeluelämään valmentava kurssi päihdekuntoutujille. Suuntaankin siirtymisessä Mika koki helpottavana sen, että kyseessä oli saman järjestön palvelu ja siellä oli myös tuttuja ihmisiä.

Suunta-kurssilla annettiin tietoa kouluista ja työelämästä ja harjoiteltiin esimerkiksi CV:n tekemistä. Suunnan aikana Mikalle muodostui uusia tulevaisuudennäkymiä: “Ymmärsin, että minulla on mahdollisuus päästä osaksi yhteiskuntaa, kouluun tai työhön. Siinä kohtaa alkoi ymmärtää, että on muutakin kuin päihdekuntoutuja. Se on vain yksi osa minua.” Suunnassa Mikan ja työntekijöiden välillä oli luottamuksellinen suhde: “Koin, että mitä vain tapahtuu, asioista voi aina puhua.”

Suunnan jälkeen Mika oli työkokeilussa ja palkkatuella päihdealan tehtävissä, ja hän työskentelee alalla myös tällä hetkellä. Aikaa Tukikohdan asiakkaana Mika muistelee lämmöllä: “Minut huomioitiin kaikissa palveluissa tosi kokonaisvaltaisesti. Lähdettiin minun tarpeistani, otettiin huomioon, mihin olen valmis ja kykenevä.” Tutut työntekijät ja joustava siirtyminen saman järjestön palveluiden välillä oli hänelle erittäin tärkeää, ja se auttoi luottamuksen rakentumisessa. Mikan mukaan kaikissa kohtaamisissa keskeistä oli ihmisten yhdenvertainen arvostus: ”Tukikohdassa ihmisiä ei määritellä menneisyyden mukaan. Sä et ole ongelma. Jokainen on arvokas omana itsenään.”

*) nimi muutettu

Teksti: Outi Tulijoki

Lue lisää Tukikohdan palvelukokonaisuudesta ja tutustu palveluihimme.