graffiti, jossa lukee nuorten tukikohta

Nuorten tukikohta on muuttanut Itä-Pasilaan

Nuorten tukikohta -hanke on muuttanut Hietaniemenkadulta Helsinkiin Itä-Pasilaan. 18–29-vuotiaille päihteitä käyttäville nuorille tarkoitettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka löytyy nyt osoitteesta Opastinsilta 8 B, katutaso. Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien päässä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Kauppakeskus Triplasta. 

Nuorten tukikohdassa voit viettää aikaa turvallisessa ympäristössä, saada tukea ja tavata muita nuoria. Toimintaan ei tarvitse sitoutua eikä päihteettömyyttä edellytetä. Voit tulla mukaan juuri sellaisena kuin olet.

Kuva Opastinsillalta Tukikohdan toimitilojen edestä

Tiistaisin klo 14.30–18.00

Hengailua, ruokailua ja tukea. Voit tulla viettämään aikaa, syömään ja juttelemaan työntekijöiden kanssa. Tarvittaessa saat myös tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja päihteiden käyttöön liittyviin kysymyksiin.

Torstaisin klo 10.00–12.00

Aamiaista ja yhteistä tekemistä. Torstaisin järjestämme retkiä ja ympäristökierroksia sekä muuta mukavaa yhteistä tekemistä.

Palveluohjausta sovitusti

Saat myös yksilöllistä palveluohjausta, jos tarvitset tukea esimerkiksi sopivan palvelun löytämiseen tai sinne hakeutumiseen. Voimme tarvittaessa auttaa yhteydenotossa ja lähteä kanssasi mukaan palveluihin.

 

Nuorten tukikohta lyhyesti:

  • sijaitsemme osoitteessa Opastinsilta 8 B, (katutaso) Itä-Pasila, Helsinki
  • toiminta on maksutonta ja anonyymiä
  • tarkoitettu 18–29-vuotiaille päihteitä käyttäville nuorille
  • emme edellytä päihteettömyyttä

Lämpimästi tervetuloa!

 

Lisätietoja:

Annika Mansner

hankevastaava

puh. 044 493 1804

annika.mansner@tukikohta.org

 

Melis Döner

hanketyöntekijä

puh. 044 586 2391

melis.doner@tukikohta.org

 

Jaakko Jääskeläinen

hanketyöntekijä

puh. 044 491 5181

jaakko.jaaskelainen@tukikohta.org 

 

Lue seuraavaksi

Sisu-tunnustuksella palkitaan haittoja vähentävän päihdetyön tekijöitä

3.9.2026

Sisu-tunnustuksella palkitaan vuonna 2026 neljä haittoja vähentävän päihdetyön ammattilaista. Tunnustuksen saajat ovat Anne Ovaska, Mika Mikkonen, Anne Puonti ja Solja Niemelä.

Nuorten toipuminen on mahdollista -koulutusiltapäivä 1.10.2026

24.8.2026

Miten päihteillä oireilevat nuoret saadaan kiinnittymään hoitoon ja tavoittelemaan toipumista? Maksuttomassa koulutusiltapäivässä käsitellään nuorisoerityistä päihdehoitoa, nuorten toipumista, korvaushoidosta irtautumista ja päihteiden käytön puheeksiottoa.