
Kohti inhimillisempää päihdepolitiikkaa – Tukikohta ry:n kunta- ja aluevaalitavoitteet
Palveluiden saavutettavuutta on parannettava
Sujuva ja nopea hoitoon pääsy on huumeiden käytöstä aiheutuvien haittojen ja huumekuolemien vähentämisen ensisijainen keino. Odotteluaika ja esimerkiksi pitkät hoidon tarpeen arviointiprosessit voivat olla kohtalokkaita ja kontakti ihmiseen voidaan menettää. Suurin osa huumekuolemista tapahtuu hoidon ulkopuolella.
Tarvitaan kokonaisvaltaisia palveluita
Päihdepalveluiden tulee kohdata ihminen kokonaisuutena huomioiden riippuvuuden lisäksi myös siihen liittyvät sosiaaliset, fyysiset ja mielenterveydelliset haasteet. Tarvitaan sujuvat ja yhtenäiset palveluketjut, jotka ehkäisevät asiakkaiden jäämistä palveluiden väliin. Integroimalla päihdehoito osaksi mielenterveys-, terveys- ja sosiaalipalveluita varmistetaan, että ihmiset saavat tarvitsemansa tuen sujuvasti ja oikea-aikaisesti.
Tarvitaan monipuolisia palveluita: ehkäisevää, kuntouttavaa ja haittoja vähentävää työtä. Eri työmuodot eivät ole toisensa poissulkevia, vaan täydentävät toisiaan. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jossa apua on tarjolla yksilöllisiin tuen tarpeisiin ja elämäntilanteisiin.
Järjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata
Järjestöillä on merkittävä rooli päihdetyön kentällä. Järjestöt tuottavat matalan kynnyksen palveluita, toimivat siltoina avun tarpeessa olevien ja julkisten palvelujen välillä ja ohjaavat ihmisiä oikeiden palveluiden äärelle. Kolmannen sektorin toimintakyky on turvattava. Julkisen sektorin ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä on vahvistettava.
Lue seuraavaksi
Haemme hanketyöntekijää nuorille suunnattuun kohtaamispaikkaan
Haemme hanketyöntekijää päihteitä käyttäville nuorille suunnattuun kohtaamispaikkaan Helsinkiin. Työsuhde on määräaikainen 30.6.2026 saakka. Hae paikkaa 18.7.2025 mennessä!
Tukikohdan vuosikirja 2024 on julkaistu
Juuri julkaistussa vuosikirjassa kerromme järjestömme toiminnasta ja työmme tuloksellisuudesta vuonna 2024.