Haemme avustavaa ohjaajaa etsivään työhön ja nuorten kohtaamispaikkaan!
Tietoa työnantajasta
Tukikohta ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on kehittää päihteitä käyttäville ja kuntoutuville asiakkaille suunnattuja avohoidollisia päihdepalveluja sekä tukea ja auttaa päihteitä käyttäviä, kuntoutujia ja heidän läheisiään.
Tietoa toimenkuvasta
Työntekijä tulee työskentelemään avustavana ohjaajana päihteitä käyttäville suunnatussa Etsivä löytää -toiminnassa ja Nuorten tukikohta -hankkeessa.
Nuorten tukikohta on vuonna 2023 käynnistynyt hanke, joka on perustanut päihteitä käyttäville 18–25-vuotiaille nuorille suunnatun kohtaamispaikan Helsingin keskustaan.
Etsivä löytää on aloittanut toimintansa vuonna 2021. Toiminnassa tehdään etsivää työtä päihteitä käyttävien parissa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Tarkoituksena on etsiä, löytää ja auttaa päihteitä käyttäviä nuoria, jotka ovat jääneet palveluiden ulkopuolelle tai eivät ole tulleet niissä autetuiksi.
Toiminnat perustuvat haittoja vähentävään ideologiaan, jossa ihminen kohdataan kunnioittavasti ja hänen omia tarpeitaan kuunnellen.
Työntekijän tehtäväkuvaan kuuluu
- etsivä ja jalkautuva työ
- palveluohjaus työparin kanssa
- kohtaamispaikkatoiminta
- asiakastyön arviointi ja raportointi yhdessä tiimin kanssa
- asiakkaiden saattaminen palveluiden piiriin
- puhtaiden käyttövälineiden ja välipalan jakaminen
- kasvokkainen asiakastyö
- verkostoyhteistyö.
Tehtävässä tarvittava osaaminen
Etsimme henkilöä, jolla on vähintään 1–5 vuoden työkokemus alalta. Edellytämme kiinnostusta sekä kykyä työskennellä päihteitä käyttävien ihmisten kanssa ja parantaa heidän asemaansa yhteiskunnassa. Toivomme, että sinulla on ohjausalan perustutkinto tai olet kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Tarjoamme tehtävään kattavan perehdytyksen.
Työtehtäviin kuuluu työskentely niin kohtaamispaikassa, kaduilla, toreilla, metro- ja juna-asemilla kuin ostareillakin. Lisäksi hanke jalkautuu viikoittain Helsingin keskustakirjasto Oodiin. Työntekijältä vaaditaan rohkeutta ja kykyä kohdata päihteitä käyttäviä ihmisiä heidän omassa elinympäristössään.
Työssä tarvitaan
- hyviä yhteistyötaitoja
- osaamista päihteitä käyttävien ihmisten parissa työskentelystä
- ymmärrystä haittoja vähentävästä työstä
- kykyä kohdata ihminen kunnioittavasti
- palvelujärjestelmän tuntemusta
- rohkeutta uuden oppimiseen
Katsomme eduksi aiemman kokemuksen etsivästä työstä ja päihteitä käyttävien ihmisten parissa työskentelystä.
Tietoa työsuhteesta
Työsuhde on määräaikainen 31.12.2025 saakka. Työsuhde alkaa 16.2.2024 tai sovitusti. Palkkaus yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaan G19-22. Palkka on 2200-2600 euroa kuukaudessa riippuen koulutuksesta ja kokemuksesta.
Hakuohjeet
Hae iloiseen ja osaavaan työyhteisöömme lähettämällä hakemus ja CV osoitteeseen rekry@tukikohta.org 15.2.2024 mennessä. Rekrytoinnin tietosuojaselosteeseen voi tutustua täältä.
Lisätietoja
Jos haluat kysyä lisää tehtävästä, ota rohkeasti yhteyttä:
Annika Mansner: annika.mansner@tukikohta.org, p. 044 493 1804
Ron Furman: ron.furman@tukikohta.org, p. 040 820 2564
Lue seuraavaksi
Alfa-PVP-testejä ja lentokenttäyhteistyötä – Etsivä löytää -toiminta vastaa asiakkaiden lisääntyneisiin haasteisiin ketterillä palveluilla ja monipuolisilla menetelmillä
Etsivää päihdetyötä tekevät palveluohjaajat Hanna Riihimäki ja Juha-Pekka Pääskysaari ovat huomanneet, että tilanne kadulla on muuttunut suuresti alle parin vuoden sisällä.
Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat
Joulun aika vaikuttaa joidenkin palveluidemme aukioloaikoihin. Katso alta tarkempi tieto palveluistamme joulun ja vuodenvaihteen aikana.