Keskellä on teksti "Hae hankevastaavaksi Nuorten tukikohta -hankkeeseen! Tukikohta ry." Tekstin ympärillä olevassa kuvakollaasissa on mm. kalenteri, kynä, puhelin, teekuppeja, tietokone, naulakko, avain lukossa ja kaksi ihmistä toisiaan vastapäätä.

Haemme hankevastaavaa uuteen Nuorten tukikohta -hankkeeseen!

Tietoa hankkeesta

Nuorten tukikohta -hanke on vuonna 2023 käynnistyvä STEA:n rahoittama kolmivuotinen hanke. Hankkeen tarkoituksena on perustaa Helsingin keskustaan päihteitä käyttäville 18–25-vuotiaille nuorille suunnattu kohtaamispaikka, jossa pyritään vahvistamaan arjen hyvinvointia yksilöllisen ja ryhmämuotoisen tuen avulla. Toiminnan keskiössä on syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden päihteitä käyttävien nuorten parissa työskentely. Toiminta perustuu haittoja vähentävään ideologiaan, jossa ihminen kohdataan kunnioittavasti ja hänen omia tarpeitaan kuunnellen.

Hankkeen tehtävänä on etsiä, löytää ja auttaa sellaisia heikoimmassa asemassa olevia päihteitä käyttäviä, jotka ovat avun tarpeessa mutta eivät käytä palveluita tai eivät ole tulleet niissä autetuiksi. Työtä tehdään siis palveluiden ulkopuolella ja yhteiskunnan marginaalissa olevien nuorten päihteitä käyttävien parissa.

 

Hankevastaavan tehtäväkuvaan kuuluu

- kokonaisvastuu hankkeesta

- esihenkilönä toimiminen

- hankkeen sisällöllinen kehittäminen

- hankkeen seuranta, arviointi ja STEA-raportointi

- kasvokkainen asiakastyö

- hankkeesta viestiminen ja vaikuttamistyö

- verkostoyhteistyö.

 

Hanke toteutetaan tiimityönä, ja hankevastaavan lisäksi hankkeeseen tullaan palkkaamaan kolme hanketyöntekijää.

 

Tehtävässä tarvittava osaaminen

Etsimme sosiaali- tai terveysalan ammattilaista, jolla on vähintään 1–5 vuoden työkokemus alalta.

Hankevastaavan tehtävässä vaaditaan kiinnostusta sekä kykyä päihteitä käyttävien ihmisten auttamistyöhön sekä hankkeen koordinointiin, kehittämiseen ja johtamiseen. Työssä tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja, esiintymistaitoja, hanketyön ymmärrystä, hyviä suullisia ja kirjallisia taitoja, palvelujärjestelmän tuntemusta sekä rohkeutta uuden kehittämiseen.

 

Tietoa työsuhteesta

Työsuhde on määräaikainen ja kestää kolmivuotisen hankkeen ajan. Työ alkaa 1.4.2023 tai sopimuksen mukaan.

Palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukainen, ja palkkaluokka on G28.

 

Hakuohjeet

Hae iloiseen ja osaavaan työyhteisöömme lähettämällä hakemus ja CV osoitteeseen rekry@tukikohta.org 23.3.2023 klo 16 mennessä. Rekrytoinnin tietosuojaselosteeseen voi tutustua osoitteessa www.tukikohta.org/rekrytointi

Jos haluat kysyä lisää tehtävästä, ota rohkeasti yhteyttä:

toiminnanjohtaja Ron Furman
p. 040 820 2564 / ron.furman@tukikohta.org

kehittämispäällikkö Katja Malin-Kaartinen
p. 044 491 6969 / katja.malin-kaartinen@tukikohta.org

 

Tietoa työnantajasta

Tukikohta ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on kehittää päihteitä käyttäville ja kuntoutuville asiakkaille suunnattuja avohoidollisia päihdepalveluja sekä tukea ja auttaa päihteitä käyttäviä, kuntoutuvia ja heidän läheisiään. Lisätietoja järjestön toiminnasta löytyy verkkosivultamme tukikohta.org

Lue seuraavaksi

Kannanotto: Päihde- ja mielenterveysjärjestöt vaativat hallitusta perumaan järjestöihin kaavaillut leikkaukset

9.4.2024

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt ilmaisevat syvän huolen hallituksen suunnitelmista leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia. Järjestöjen toimintoihin esitetään massiivisia 100 miljoonan euron leikkauksia lähivuosina. Toteutuessaan leikkaukset vaarantavat järjestöjen toimintaedellytykset ja kyvyn toteuttaa tärkeää työtään. 

Haemme palveluohjaajaa!

8.4.2024

Haemme palveluohjaajaa työskentelemään Tukikohdan SATU-toiminnassa. Toiminnassa tarjotaan tukea sairaalahoidon rinnalle sekä sairaalajakson jälkeiseen arkeen. Palveluohjaajan tehtävään kuuluu mm. kasvokkaista asiakastyötä, työparityöskentelyä vertaisohjaajan kanssa, asiakkaiden saattamista palveluiden piiriin, verkostoyhteistyötä ja toiminnan kehittämistä yhdessä tiimin kanssa. Haku päättyy 30.4.2024.