Mustahousuinen ihminen kävelee valkoisilla kengillä asfaltilla, jolle on pudonnut syksyn lehtiä.

Haemme avustavaa ohjaajaa Tukikohta ry:n haittoja vähentävään toimintaan

Etsimme moniammatilliseen tiimiimme avustavaa ohjaajaa. Ohjaaja palkataan 8 kuukautta kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen 80 %:n työajalla.

 

Millaista henkilöä haemme?

Palkattavan henkilön tulee olla osatyökykyinen päihdekuntoutuja. Työpaikka kuuluu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) Paikka auki -avustusohjelman piiriin. Ohjelman tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle vaikeasti työllistyvälle henkilölle vuoden mittainen työsuhde sosiaali- ja terveysalan järjestössä. Tarkoituksena on näin edistää heidän työelämävalmiuksiaan ja jatkopolkumahdollisuuksiaan.

 

Työtehtävät

Avustava ohjaaja toimii muun muassa päihteitä käyttäville asiakkaille suunnatussa kynnyksettömässä kohtaamispaikassa, työtoiminnassa ja ryhmätoiminnassa. Hän suunnittelee, kehittää ja arvioi toimintoja yhdessä muun tiimin kanssa. Lisäksi työnkuvaan kuuluu yleishyödyllisiä tehtäviä järjestössä. Palkattavan henkilön tukena toimii nimetty mentori/esihenkilö.

 

Työnantajasta

Tukikohta ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on kehittää päihteitä käyttäville ja kuntoutuville asiakkaille suunnattuja avohoidollisia päihdepalveluja sekä tukea ja auttaa päihteitä käyttäviä, kuntoutuvia ja heidän läheisiään. Lisätietoja järjestön toiminnasta voit lukea verkkosivuiltamme.

 

Hakuohjeet

Lähetä hakemuksesi 30.9.2022 mennessä osoitteeseen rekry@tukikohta.org. Hakijoita haastatellaan jo hakuajan aikana, ja paikka voidaan täyttää sopivan henkilön löydyttyä. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

 

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä seuraavilta henkilöiltä:

 

toimintavastaava Kimmo Hiltunen

044 980 4585

kimmo.hiltunen@tukikohta.org

 

tai

 

toiminnanjohtaja Ron Furman

040 820 2564

ron.furman@tukikohta.org

Lue seuraavaksi

Haemme vertaisohjaajaa sairaalaympäristössä tehtävään päihdetyöhön

8.12.2023

Etsimme moniammatilliseen tiimiimme oman päihdekokemuksen omaavaa vertaisohjaajaa. Tehtävässä saat mahdollisuuden tehdä mielenkiintoista työtä, kehittyä kokemusasiantuntijana sekä oppia tuntemaan päihde- ja mielenterveysalan toimintaa pääkaupunkiseudulla.

Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuudessa on mahdollisuus surra ilman leimautumisen pelkoa

31.10.2023

Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 7.11.2023 klo 18. Lisäksi huumeisiin ja päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomen ainakin 19 paikkakunnalla.